maanantai 26. joulukuuta 2011

Itämaan tietäjät

Esimerkiksi näin Raamatussa kerrotaan heistä:


Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, niin katso, tietäjiä tuli itäisiltä mailta Jerusalemiin, 
2. ja he sanoivat: "Missä on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas? Sillä me näimme hänen tähtensä itäisillä mailla ja olemme tulleet häntä kumartamaan." 
3. Kun kuningas Herodes sen kuuli, hämmästyi hän ja koko Jerusalem hänen kanssaan. 
4. Ja hän kokosi kaikki kansan ylipapit ja kirjanoppineet ja kyseli heiltä, missä Kristus oli syntyvä. 
5. He sanoivat hänelle: "Juudean Beetlehemissä; sillä näin on kirjoitettu profeetan kautta: 
6. 'Ja sinä Beetlehem, sinä Juudan seutu, et suinkaan ole vähäisin Juudan ruhtinasten joukossa, sillä sinusta on lähtevä hallitsija, joka kaitsee minun kansaani Israelia'." 
7. Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät tykönsä ja tutkiskeli heiltä tarkoin, mihin aikaan tähti oli ilmestynyt. 
8. Ja hän lähetti heidät Beetlehemiin sanoen: "Menkää ja tiedustelkaa tarkasti lasta; ja kun sen löydätte, niin ilmoittakaa minulle, että minäkin tulisin häntä kumartamaan". 
9. Kuultuaan kuninkaan sanat he lähtivät matkalle; ja katso, tähti, jonka he olivat itäisillä mailla nähneet, kulki heidän edellään, kunnes se tuli sen paikan päälle, jossa lapsi oli, ja pysähtyi siihen. 
10. Nähdessään tähden he ihastuivat ylen suuresti. 
11. Niin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian, hänen äitinsä. Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat häntä, avasivat aarteensa ja antoivat hänelle lahjoja: kultaa ja suitsuketta ja mirhaa. 
12. Ja Jumala kielsi heitä unessa Herodeksen tykö palaamasta, ja he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.




Miten tietäjät ymmärsivät, että tähti oli juutalaisten kuninkaan tähti? Eikö se ole todella ihmeellistä? He sen tiesivät heti, mutta Israel ei sitä ymmärtänyt vielä Jeesuksen aikanakaan eikä suurimmalta osaltaan tänäänkään! 


Mistä nämä tietäjät tulivat? Onko siellä yhä vastaavia tietäjiä, jotka näin suuren viisauden ovat saaneet? He tulivat kumartamaan Jeesusta. Kuinka moni nykyään tekee niin?


Usko on hyvin yksinkertainen asia. Ei tarvitse tehdä mitään. Kun hengessäsi kumarrat Herraa, niin hän tulee Jumalaksesi. Miksi estelet? Hän haluaa sinulle vain hyvää ja haluaa auttaa sinua rajattomalla viisaudellaan.


Kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Kalliita aarteita. He antoivat ne aivan vapaasta tahdostaan. Kunnioittaakseen kuningasta.