maanantai 2. tammikuuta 2012

Ylöstempauksemme lähestyy

Olen lukenut paljon profetioita ja Raamatun tulkintoja koskien seurakunnan ylöstempausta. Uskonhan pitää perustua varmoihin faktoihin, kuten olen kirjoituksessa "Erilaisia tahoja" kertonutkin. Kuitenkin profetioihin ja Raamatun tulkintoihin voi uskoa, kun ne ovat todellisia ja laajasti ja tarkasti perusteltuja ja selvästi selitettyjä.

Näin ollen Pekka Sartolan kirja Seitsemäs sinetti on ihmeellinen. Onkohan kukaan Suomessa tai ylipäätään missään maassa! niin syvällisesti aiheeseen perehtynyt sekä järjellä että valtavalla Raamatun tutkimisella. Kirjan tutkittuani olen täysin vakuuttunut siitä, että seurakuntamme, siis nykyajan uskovien kaikkialla maailmassa, ylöstempaus tapahtuu ennen 7-vuotista vaivanaikaa tai ihan heti sen alkuvaiheessa. Koska onhan vaikeaa aivan täsmällisesti määritellä, mistä vaivanaika alkaa. Mutta viimeistään sen alussa meidät temmataan Kristuksen luokse pilviin ja tuuliin. Sitten saamme aina olla hänen kanssaan.

Vaivanajan aivan loppuvaiheissa, jälkimmäisen hirveän 3,5-vuotisen ajan loppuvaiheissa tai pian sen jälkeen me palaamme Kristuksen kanssa maan päälle hallitsemaan tuhat vuotta. Miten kaikki käytännön asiat silloin ovat, on jollain lailla vielä hämärän peitossa. Missä muodossa me olemme tuolloin?

MUTTA HYVÄ YSTÄVÄNI: Ethän sinä vain jää tänne sotiin ja melskeisiin ja maanjäristyksiin ja antikristuksen aikoihin ja suuriin vitsauksiin ja maljatuomioihin, vaan tulethan Jeesuksen luo nyt ennen tempaustamme. Se voi olla vaikka jo tänä vuonna. Tai ensi vuonna. Mutta vaivanajan asiat ovat yhä enemmän valmiina ja lähellä. Tempaus on todella pian. Pelasta sielusi oi rakas ihminen. Tee se heti. Lue kirjoitus "Erilaisia tahoja" tästä blogista. Se kertoo sinulle, miten voit uudestisyntyä Jeesuksen omaksi hänen perheeseensä.

Hirveät ajat ovat tulossa. Seurakunnalta jäävä Sanan julistaminen siirtyy jossain vaiheessa vaivanaikaa juutalaisille. Mutta ne ovat pahoja aikoja. Anna pelastaa itsesi tänään. Se on tärkein päätöksesi, mitä milloinkaan olet tehnyt tai tulet tekemään!